Kas vain, heipä hei ja tervetuloa!

Tämän eläinrikkaan olemuksen sisälle kätkeytyy Tuccina netissä kulkevan ihmisen tuotoksia muodossa jos toisessakin. Pystyssä tätä sivustoa pidän oman iloni lisäksi myös teitä, arvoisat vierailijat, varten ja olen iloinen jos jotakuta sattuu sivuni ilahduttamaan, sykähdyttämään tai edes hetken ajan viihdyttämään.

Pääasiassa maustan Omelettoa piirustusten muodossa, mutta luvassa on myös sarjakuvaa ja muita kokeiluja. Aihealueekseni voin välittömästi todeta pääasiassa eläimet, vaikken ihmisaiheitakaan varsinaisesti kaihda.

Omeletto on sivustona hyvinkin tuore, 2010 alkukuukausien tuotos, vaikka olen nettisivuja ennenkin pyörittänyt. Edellinen taidesivustoni Enaleya toimi 2004-2008 eikä ero Enaleyan ja Omeletton välillä taida olla muuta kuin nimi ja parin vuoden tauon aikana tapahtunut taitojen kehitys.
Vaan, toivon sivuston toimivan moitteetta poikkeavista resoluutioista ja selaimista huolimatta. Layout on itse tekemäni, kuten myös sivuston kuvat ja tekstit ellei erikseen mainita. Luvaton kopiointi on siis kiellettyä.

- Tucci


19.6.2010 Aijaij ehti mennä jo kaksi kuukautta. Enkä sinä aikana saanut aikaan kuin kolme kuvaa galleriaan. Mutta riemukasta kesää kuitenkin kävijöille ja eiköhän täälläkin päivitystahti ala hiljalleen reipastua taas.

Vanhemmat päivitykset

Yhteistyössä;




Laskuri asetettu 4.3.2010