Tucin-

Nimi: Flenje (lahkoa; harakka)
Ikä: 3½
Laji: koirasusi
Skp: uros
Lauma: Djala
Lahko: Syntyperäinen lahkolainen

Profiilikuvat:

Kookas uros. Sirorakenteinen, muttei hontelo. Musta turkki on pitkää ja sileää. Oikea etujalka valkoinen ja vasen takajalka alaosasta ja takaa valkoinen. Pörhössä oleva tuuhea puhtaanvalkoinen harjas kulkee päälaelta aina häntään saakka. Pää on siropiirteinen ja silmät hivenen susimaisen vinot. Vasen silmä on kokonaan valkoinen pupillia lukuunottamatta, kun taas oikea on kokonaan musta, kuten äidillänsä. Taiteellisesti myös kieli toistaa mustaa värimaailmaa. Vasemmassa korvassa on kaksi hopeista rengasta ja oikeassa korvassa piikkikärkinen hopeinen koru. Etutukan seasta voi myös hyvällä tuurilla nähdä sinne pujotetun hopeisen helmen. Oikeassa etujalassa Flenjellä on mustassa tupessa yhtälailla tumma, terävä ja hyväkuntoinen tikari.

"Tummanpuhuvan metsikön seasta niitynlaitaan asteli mustavalkoinen, kookas koirasusi. Befalaslainen se ei ollut, vaikka ulkonäöllisesti olisi sulautunutkin laumaan. Kolme elinvuottansa oli uros tyytyväisenä viettänyt Djalan riveissä, Befalasissa sillä oli muutenkin ihan riittämiin sukulaisia edustamassa. Kristinuskoisia sellaisia...
Oikeastaan sen takia Flenje oli saapunutkin alueelle. Se koki viimein rotevoituneensa täyteen mittaansa ja lihasmassaansa, olevansa valmis kohtaamaan vaikka itse Roccionkin. Täti tuskin olisi kummoinen vastus muutenkaan. Ainoa ongelma oli se, ettei Flenje halunnut ongelmoida Befalasin alfanpaikan kanssa. Sitä itseään ei kiinnostanut huipulle nouseminen. Mutta kenties Rocciolle voisi suoda saman kohtalon kuin onnettomalle veljelleen... "

Flenje on sävyisän oloinen kaveri. Toisista miellyttävä herrasmies ja niistä, jotka osaavat pintaa syvemmälle nähdä, luihu ja yksinäinen lahkolainen. Herra on koirasuden elämän nähtävästi ainut tarkoitus. Se varmastikin kuuluu niihin huhuissa kiertäviin pelättyihin ja vastenmielisiin lahkolaisiin jos sille antaa syyn olla sellainen, tai jos se muuten vain sillä mielialalla on. Yleensä uros kuitenkin onnistuu kietomaan keskustelukumppaninsa Lahkon puolelle jo sanojensa voimalla ja tulee harvemmin tarvinneeksi kovia otteita. Puhujana Flenje onkin aivan omaa luokkaansa ja päästyään vauhtiin sillä saralla saa helposti haluamansa. Piiloon jäävä yksinäinen, luihu lahkolainen harvemmin paljastautuu seuralaiselle Flenjen myyntitykkikykyjen ja herrasmieseleiden alta.
Toisaalta se myös etenkin Benet-serkkunsa kanssa on löytänyt hämmentävää onnen ja lämmöntunnetta sisältään. Kaikenlaisissa uusissa tunteissa on Flenjelle kova sulatteleminen. Ehkä johtuen sen omasta menneisyydestä. Flenjen äiti Raven kun ei käytännössä pystynyt tuntemaan mitään, oli vain Herran täydellinen käskyläinen, ja Flenje kasvoi sitten niissä olosuhteissa. Hellät ja lämpöisät tuntemukset saavat helposti Flenjen pään sekaisin ja mielen varautuneeksi. Yllättävän hyvät käytöstavat uros kuitenkin on oppinut, vaikkei kasvatusta ja rakkautta osakseen ole saanutkaan. Se ei käytökseltään anna kenenkään saada alkuun itsestään negatiivista kuvaa, vaan puhuu vallan pehmoisesti ja huolitellusti.

Vaikka uros tulisi mainiosti toimeen jonkun kanssa, ei se helposti lue tuota ystäväkseen. Flenje näkee ystäväsuhteiden vaalimisen turhana, pärjäsihän äitinsäkin ilman. Silti se tiedostaa myös, että Herran palvelemisen kannalta hyvistä väleistä on hyötyä ja ryhmä on voimakkaampi kuin yksilö. Lahkolaisten kanssa Flenje vetää mieluusti yhtä köyttä ja jaksaa se aina mukavasti käyttäytyä uudelleen porukkaa nähdessään. Siltikin tiukan paikan tullen ei Flenje ryntäisi tuttaviensa eteen oman henkensä uhalla, vaan pelastaisi aina ensinnä oman nahkansa. Tämän se tekisi ihan muutenkin taistelussa, livahtaisi pakoon tilanteen näyttäessä huonolta.
Taistelun aloittamista ei herra kyllä säiky. Se pikemminkin ajattelee liikojakin omista kyvyistään ja koettaa antaa sitä kuvaa vastustajalleenkin. Tikarinsa kanssa Flenje on tosin vallan näppärä, kun sopiva hetki sen käyttöön ilmenee. Pienen ikänsä on Flenje huvitellut kylässä monenlaisilla aseilla treenailemalla. Se on kehittänyt mukavasti liikkeitä ja sihtiä.

Flenje on siis kaiken kaikkiaan omien teidensä kulkija, joka viihtyy yksinään juonittelemassa, mutta yhtä lailla seuraelämässäkin. Se suunnittelee pitkälle kaikki liikkeensä ja vetää erilaisia rooleja. Tavoitteiden asettelu on tavallista ja yleensä nämä tavoitteet ovat jollain lailla yhteydessä Lahkoon. Tästä voikin päätellä Flenjen olevan melkoinen valehtelija aina tilanteen tullen. Harvoin uros käy ketään arvostamaan, mutta löytyyhän Andriaanasta niitäkin. Näihin lukeutuu tällä hetkellä Ister-niminen veikkonen ja Koeth Musta, Flenjen sukulainen. Osittain myös eno ja tämän hetkinen 'johtaja' Golube, vaikkakaan paljoa näyttöä albiino ei ole antanut, mikä Flenjeä puolelleen vetäisi.
Sukulaissuhteet ylipäätään ovat kuitenkin Flenjelle huomioon otettavia. Se kunnioitti eritoten äitiään (ennen Ravenin kääntymistä Herraa vastaan elämänsä loppuaikoina) ja on ottanut yhdeksi tehtäväkseen tehdä selvää sukunsa lahkottomista jäsenistä. Isänsä Flenje hoiteli jo Herran omaisuudeksi ja tällä hetkellä punaisena viittana silmissä vilkkuu Roccio-täti.

Musta lahkolaisnaaras Raven oli Herransa johdattamana soluttautunut Befalasin alfan perheen piiriin ja saanut alfa Nivyvan pojan Daseinin kiinnostumaan itsestään. Salamyhkäisyyden verhoon oman itsensä peittäen Raven sai vaivatta vieteltyä ihastuneen serkkunsa. Kun sitten havaitsi tiineeksi tulleensa, jätti Raven Daseinin kylmästi kotiniityllään totuudet paiskoen päin naamaa. Hän oli onnistunut ravistelemaan Nivyvan perheen päitä ja hiljeni synnyttäen kylään yhden elävän jälkeläisen todisteeksi kierosta suhteesta. Ravenilta ei pojalleen liiennyt erityistä rakkautta ja hellää huolenpitoa, mutta naaras piti huolen, että pentu sai välttämättömimmän ja tiesi voivansa tukea Herraan. Harakaksi nimetty pentu oli epäsosiaalinen varjoihin piiloutuja, joka asutti kylää kasvuaikansa ja tuntee paikan nykyäänkin omaksi kodikseen. Aina välillä se käykin vanhojen aarrekätköjensä luona kuin tarkastuskierroksella.
Ensimmäinen vieras, jonka pentu tapasi, oli lihava lahkolaisuros nimeltänsä Ister. Tämä tapaaminen ei sanallisesti mitään järisyttävää tuottanut, sillä yksin kasvanut nulikka oli lähes mykäksikin luultava otus ja niukasti vain lahkoksi ilmaisi välttämättömimmän. Muistiin kerta jäi kuitenkin, sillä tuolloin Ister lävisti pennun korvat ja survoi Flenjelle sen nykyisetkin korvakorut. Tämän jälkeen Flenje alkoi jo luoda kiinnostusta ympäristöönsäkin eikä se enää tapaillut äitiään vaan pärjäili mainiosti omillaan. Isterkin saapui kylään jälleen ja vastapalveluksena taannoisista koruista saalisti nuori uros lihavalle siipirikon pulun, löytäen linnun lisäksi Misery Mustan kera oppipoikansa Golube, joka paljastui enoksi myös. Isterin etsiessä itselleen uutta keihästä kaivoi mustavalkoinen koirasusi omaksi aarteekseen väreihinsä sointuvan tikarin. Sittemmin elämä lähti vilkastumaan entisestään, oli lahkolaisten kokoontuminen kylässä, tutkimusretkeä tuttujen maisemien ulkopuolelle. Flenje tapasi monenlaista sukulaistaan ja Isterille auttoi lasipallon menetetyn silmän tilalle. Ister onkin niitä harvoja, joita Harakka on oppinut arvostamaan ja jokseenkin välittämäänkin, keihäsmiehen oltua mukana niin pitkällä ajalla sen elämässä. Herra kutsui Flenjen hiekkarannalle katsomaan isänsä uhrausta, kuinka tuo verisenä katosi aaltojen sekaan. Kauaa ei mennyt kun pentu käännytti ensimmäisen lajitoverin Lahkoon. Suellen ei mitään suorasukaisia 'normaalirituaaleja' saanutkaan, vaan pikkunilkki suorastaan puijaili naaraan joukkoihin.

Kasvanut Flenje jatkoi toki samoja polkuja, hyvin Lahkokeskeistä elämää. Se tapasi tätinsä Tringan ja hetkessä oli kaksikko jo suorastaan riitelemässä ja uros vihaakin nykyään mielessä Tringaa melkoisen anteeksiantamattomasti. Miseryn kuollessa Harakka oli niiden harvojen joukossa luolassa. Serkkuunsa Benetiin koirasusi tutustui kylässä, antoi tuolle pentuajan kokoelmistaan ruoskan ja korvakorun sekä itselleen sai Benetistä muistoksi vahvojen tunteiden lisäksi hopeiset helmet harjakseensa.

Hieman varttuneempana Flenje tutustui saarelle saapuneeseen Misery Mustan poikaan, Koeth Mustaan. Koeth tuli silloin vielä ystävättäreksi luokiteltavan Ileya-nartun kanssa väliin, kun Flenje oli yltynyt riitaan ja pakkokäännytykseen Mikaru-nimisen afuelilaisen kanssa. Mikaru tuli käännetyksi ja Flenje jäi hämmentyneenä pohtimaan kuka tuo väliintulija oikein oli ollut.
Ennen kuin uros sai enempää selvitettyä mystisen Koethin saloja, se yllätti kylästä oman isänsä, jonka oli taannoin luullut kuolleen nähdessään omin silmin haavoittuneen Daseinin uppoamisen mereen. Kylässä oli Flenjen lisäksi Ister, jonka avustuksella lahkolainen kiristi kristinuskoista isäänsä ja kiduttamisen jälkeen saikin Daseinin vannomaan sielunsa kuuluvan Herralle sen kuoltua. Dasein jätettiin siis henkiin, mutta Flenje tiesi rangaistuksen olevan tällä tavalla monin kerroin pahempi kuin että Dasein olisi suoraan lahdattu Herran nimeen. Nyt Flenje saattoi olla varma, että kuollessaan missä olosuhteissa hyvänsä Dasein tulisi ainakin joutumaan oikeaan osoitteeseen.

Tämän välikohtauksen jälkeen Flenje kohtasi jälleen Koethin, tällä kertaa päästen tutustumaan paremminkin urokseen ja tuon taustoihin. Miseryä pienestä pitäen arvostaneena ja Mustan hyvin yhä muistaneena nuori uros alkoi elätellä toiveita Koethin valtaannoususta ja asennoitui jo urosta kohtaan hivenen alamaisen kaltaisesti. Flenje suostuikin tekemään Koethille huomattavan palveluksen ottamalla vähä-älyisen ja kaltoinkohdellun sukulaisnartun, silloin Djerf-nimeä kantaneen, huostaansa. Djerfin opettaminen käytöstavoille, ylipäätään kävelemään ja puhumaan, oli toivottoman tuntuista työtä, eikä uros pahemmin kiintynyt sukulaiseensa missään vaiheessa. Aikanaan kuitenkin uros saattoi todeta saaneensa onnettoman koulutusyritelmänsä päätökseensä. Djerf-nimihän tarkoitti lahkoksi Matoa, joten eräänlaisena päättäjäistodistuksena kunnialliseksi kansalaiseksi kasvamisesta uros nimesi nartun Miheiksi, kiljuhanheksi.

Elämän vastoinkäymiset eivät todellakaan loppuneet Mihein valmentamiseen, vaan Flenje tapasi äitinsä pitkän eron jälkeen eikä kohtaaminen ollut millään muotoa miellyttävä. Pahoin silvottu ja raadeltu Raven kun oli kääntänyt selkänsä Herralleen ja viimein vuosien jälkeen löytänyt oman tunteellisen persoonansa, riivityn ja katkeran sellaisen. Vielä punaisempana viittana Flenjen silmissä vilkkui se että Raven oli tällä kertaa aidosti lyöttäytynyt yhteen Daseinin kanssa. Flenjen oli tehtävä valintansa oman äitinsä ja Herransa väliltä, eikä se onneksi ollut kovinkaan vaikeaa, vaikkakin tuskallista kyllä. Uros tappoi vanhempansa enonsa Goluben kanssa.

Vauhtiin pääsyn jälkeen ei toki ollut hiipumista tiedossa. Koethin kanssa uros sai junailtua suvun koolle vallankumoukseen. Koethin pojan Darjeth Mustan kautta oli selvinnyt tieto Roccion jälkeläisistä eikä lahkolaisilla ollut aiettakaan antaa seitsemän verenpetturin kasvaa saarella. Pennut kidnapattiin ja Rocciolle kerrottiin tuon saavan pentunsa takaisin sillä ehdolla, että luopuisi alfan asemastaan. Roccio noudattikin käskyä ja nartun pitäessä viimeistä puhettaan laumalleen Flenje oli tekemässä jotain muutakin kuin vain säilömässä turvassa tätinsä lapsosia. Roccionkin tappaminen oli jo ennalta sovittu joten pennuillekin oli lupa antaa tutut vaihtoehdot; Herran palveleminen kuolemalla tai liittymällä joukkoihin. Kaksi pennuista Flenje joutui tapattamaan, mutta loput vannoivat valansa ja suoritettuaan työnsä tuolla uros saattoi lähteä vastaanottamaan laumansa hyljännyttä Rocciota.