Tucin-

Nimi: Mihei (lahkoa; kiljuhanhi)
Muut nimet: Djerf (l; mato), Kultatassu
Ikä: 4
Laji: koirasusi, 50% glen of imaalinterrieriä
Skp: narttu
Lauma: Djala
Asema: olematon
Lahko: Syntyperäinen lahkolainen

Profiilikuvat:

Huonokuntoinen ja ryhditön otus. Keskikokoinen, mutta rakenteeltaan vankka ja kestävä (kun vain kunto olisi rakenteen mukainen). Karva on heikkoa ja karheaa ja pinttyneen likainen, sojottaen joka suuntaan. Suht pitkäkarvainen. Väritys on jakatunut siististi tasan, oikea puoli on valkoinen ja vasen taas musta. Puoliterrierin korvat ovat puolilupat ja leuat ovat vahvat, Mato ei mikään siro nukke ole suinkaan.
Takaraivosta aina hännänpäähän kulkee oranssinruskeaa, kuten vasemman silmän ympärillä ja etutassujen varpaissa. Häntä on muutoin valkoinen ja suhteellisen pitkä. Mato pitää sitä yleensä koholla hivenen sirppimäisesti kaartuen, yhäkin perimästään johtuen. Silmät ovat eriväriset, mutta noita sinistä ja ruskeaa silmää vielä harvemmin pääsee kunnolla ihailemaan kun itsepintaisesti narttu on silmät kiinni tai sirrillään.

""Anteeksi herra", naaras lausahti, haiskahtaen kuitenkin jo kauas sille, että lausahdus oli vain taottu sen kalloon eikä narttu oikeasti mitään pahoittelemisen tarvetta pyytänyt. Mato tunsi pikemminkin ylpeyttä siitä että muisti käyttää kyseistä lausahdusta. Tottelevaisesti se viskoi osan ötököistä sivuun, mutta nokittua oravanraatua narttu ojenteli vielä tyrkylle kaiken varalta. "

Mihei antaa tuskin kenellekään kovin ruusuista kuvaa niin ulkonäöltään kuin käytökseltäänkään. Sen sosiaaliset taidot ovat erittäin puutteelliset, vaikka hyvällä tuulella ollessaan Mihei yrittääkin käyttäytyä asiallisesti. Se ei kuitenkaan osaa olla sanontojen 'hyvää päivää', 'hauska tavata', 'kiitos' takana vaan lausahtelee tällaisia fraaseja mekaanisesti ja ulkoa opetellusti. Näin käy erityisesti jos koirasusi joutuu puhumaan yleiskielellä. Se syntyi lahkolaisena ja kasvoi yksin ilman vanhempia eikä siten päässyt oppimaan puhumista Herralle hölinöitä kummemmin. Tämän vuoksi ne jutut mitä Mihei latelee ihan omana itsenään, ovat varsin omintakeisia ja kenties merkityksettömiä ja tylsiäkin. Mihei kokee kauhunhetkiä esimerkiksi sateen alkaessa tai kuullessaan oudon äänen ja pitää monia muitakin luonnonilmiöitä maailmanmullistuksina. Se ei pidä myöskään kirkkaasta valosta, vaan optimisäätila nartulle on pilvinen, tuuleton päivä - esimerkiksi juuri ennen sateen alkua.

Mihein käytöksessä näkyy muutenkin paljon viitteitä sen taustasta; se liikkuu mieluiten ryömimällä ja viis veisaa näköaistin hyödyntämisestä. Nartun unelma on lähestulkoon aina olla pimeässä luolassa tai kolossa eikä se varmasti muualla liikkuisikaan ilman itsestään riippumattomia tekijöitä.
Niillä tekijöillä taas tarkoitetaan Mihein 'isäntiä', mestareita, miksi heitä nyt voisikaan kutsua - Koeth Mustaa ja Flenjeä. Koethia Mihei palvoo lähes Herran veroisesti ja tekee ehdoitta kaiken mitä musta uros käskee, mikäli vain kyvyt ja muisti riittää toiveen toteuttamiseen. Flenjeen suhtautuminen on asteen verran maanläheisempää ja Mihei rohkenee Flenjen edessä protestoimaan ja hankaamaan vastaan. Yleensä Flenjellä kuitenkin on keinonsa taivuttaa narttu tahtoonsa ja Miheikin muistelee Flenjeä ihan positiivisen kunnioittavassa mielessä.

Mihei ei ole erityisen konstikas kaveri. Sen muistikapasiteetti on huomattavan lyhyt joten se pystyy kertomaan vain niukasti itsestään eikä taatusti muista enää mitä kukakin on sille milloinkin kertonut ja missäkin. Mihei käyttäytyy kaikkia tapaamiaan koiraeläimiä kohtaan alistuvasti, vaikkakin osaa kiukkuilla ja äksyillä vastaan jos pinna pääsee palamaan. Yleensä kiukkuilut liittyvät nartun elämäntapoihin ja fobioihin - pieni perimän myötä tullut omanarvontunto nostaa päätään jos joku Flenjeä tai Koethia kaukaisempi lähtee heittämään kritiikkiä tai ivaa Mihein elämästä.

Miheillä on myös identiteettiongelmia nimensä kanssa. Se sai ensimmäisen nimensä Djerfin, eli Madon, Koethilta sinä päivänä kun uros löysi sen. Narttu mieltää itseään yhäkin mieluummin Madoksi kuin Kiljuhanheksi, mutta yrittää silti muistaa esitellä itseään kaikille uudemmalla nimellään, jonka Flenje antoi sille kaksikon yhteisen koulutustaipaleen päätyttyä.

Ayrum oli Kisyethin ja Blood Pawin pentueen ainoa uros ja isänsä ylpeys. Töykeäkäytöksisestä ja narttuja rajusti kohtelevasta lahkolaisnuorukaisesta ei paljoa ehtinyt tarinaa kehkeytyä saarella ja hän jäikin siskojensa varjoon mennen tullen lopulta. Jotain uros oli melko lyhyen elämänsä aikana alulle laittanut. Asparagus niminen terrierineiti häpesi ja hiljeni täysin raiskauksesta ja töppöjalka piiloutui kätevästi syvälle Andriaanan luolastoihin, missä kukaan tuskin oli edes käynytkään. Sinne se synnytti pentunsa, monta kappaletta.

Vastentahtoisesti mielenvikainen terrieri hoiti pentujaan, mutta luonto karsi nopeasti heikoimpia ja pentue pieneni pienenemistään. Jäljellä olevalle kaksikolle se kertoi Ayrumista lahkoksi ja manaili muutenkin omia olojaan. Angstisia iltasatuja. Nimiä tai mitään elämän eväitä se ei niille antanut, jätti ne lopulta luolastoonsa ja katkaisi oman uloskäyntinsä etteivät varmana tulisi ulos. Siellä nimetön narttu ja nimetön uros sitten olivat, aluksi toisistaan turvaa hakien läpipääsemättömässä pimeydessä. Sitten nälkää nähden ja epätoivoisesti vikisten.

Eipä niiden yhteiselo sujunut kovin hyvin ja vahvemman alun saanut pääsi niskan päälle. Tällä kertaa se oli mustavalkoinen kultakuvioinen narttupentu. Veljensä se tappoi ja söi, mitään väärää se ei siinä nähnyt vaan halusi vain vimmatusti elää. Molemmat vanhemmat olivat olleet lahkolaisia joten Herra otti osaa tähänkin pentuun, vaikka mitään palvelijaa ei luolassa jumissa olevasta pikkupennusta helpolla olisi repinytkään. Pentu oli onnekseen sen verran pitkällä onkaloissa että se pääsi kunnon multa-apajiin käsiksi. Se loi työhön hiljalleen tottuvilla käpälillään onkaloita. Söi matoja ja myyriä, juurakoita. Uloskäynnin etsimistä se ei osannut ajatella, se oli ryöminyt monet kerrat Asparaguksen jäljet ja törmännyt läpipääsemättömiin kivilohkareisiin ja muihin luolaverkostoihin se ei uskaltanut lähteä, niihin ei kantautunut mitään elämän hajuja. Multa soi sille elämää.

Pentu ei koskaan massaa ruokavaliollaan saanut, mutta elossa se pysyi. Se tutustui mielessään olevaan Herraan ja opetteli lisää sitä äidinkin puhumaa lahkokieltä. Mitään uhrattavaa ei pennulta liiennyt, mutta se höpisi Herralle ymmärtämättömänä ties millaisia hölynpölyjä ja sai siitä lohdun tunnetta ja jonkin kiintymisen kohteen. Sekä syyn elää. Se halusi näyttää Herralleen olevansa vahva. Herra taas toimi sille sanakirjana ja koirasusi oli onnellinen kyetessään nimemään asiat ympärillään, vaikkei se toki niitä nähnytkään. Naaras sinnitteli törkyisissä multakäytävissään tietämättä mitään elämän iloista tai siitä mihin silmiä tarvittiin. Sen elämän työkalut olivat korvat, kirsu, hampaat ja käpälät. Koirasusi ei perinyt äitinsä lyhyitä jalkoja jotka olisivat auttaneet sitä vielä enemmän elämään myyrän lailla, mutta hyvin se selviytyi nytkin ja sen jalat kehittyivät toimimaan hyvin ryömimis- ja kaivamisliikkeissä.

Tapahtuipa Andriaanan saarella kuitenkin, että Misery Musta, Lahkoa kunnialla vetänyt esikuva koki kuolemansa luolissa. Ja luonnollisesti tiettyyn vaiheeseen edettyään levitti kuollut vahvan hajunsa ympäri luolastoja. Nimettömän nuorukaisen kirsuun se tunki melkoisena elämyksenä ja sekoitti pennun koko pään. Ruskeaksi elinympäristöstään värjäytynyt narttu lähti mönkimään nyt varovaisesti pelottaviin kallioisiin onkaloihin. Haju johdatti sen hitaasti, mutta varmasti sokkeloiden läpi Lahkon entisen johtajan luokse. Koeth Musta ei kuitenkaan osannut arvostaa sitä, että sen isän hautaa noin törkeästi käpälöitiin ja taisi olla jo melkein nartun törkyisyys mikä sen pelasti. Haisevaan läjään kun tuskin kenenkään tekisi mieli tarttua. Koethin onnistui onkia selville sukuyhteytensä likaläntin kanssa ja vaikka urosta iljettikin tuo otus jonka se 'Madoksi nimesi', sen mieli suunnitteli ehdottoman uskollista palvelijaa tulevaisuuden varalle. Madon nimen omannut naaras palvoikin komentelevaa ja kylmää urosta ja vaikka se vihasi ja pelkäsi kaikkea mahdollista vastaantulevaa, se seurasi mustaa urosta kuuliaisesti.

Koeth Musta ei koko elämäänsä vaivautunut fyysisesti ja henkisesti heikolla tolalla olevalle nartulle omistaa, vaan piakkoin siirsi holhoamistyönsä sukulaispoika Flenjelle. Flenjen seurassa Madon oppiminen jatkui, ei ehkä kaikkein monipuolisimmin ja tehokkain uuden isännän syrjäytyneisyydestä ja tympeästä luonteenlaadusta johtuen, mutta perustaidot Flenje opetti melkoisen kiivaasti halutessaan nopeasti nartusta eroon. Loppuvaiheessa Flenje nimesi Madon uudelleen antaakseen tuolle siistimmän kuvan itsenäistä elämäänsä varten. Uusi nimi oli Mihei, tarkoittaen kiljuhanhea.