Tucin-

Virallinen nimi: Aamuhetken Uljas Omeletti
Käyttönimet: Omeletti, Uljas Omeletti, Uljas
Ikä: 3
Laji: koira, faaraokoira
Skp: uros
Lauma: Carmis
Lahko: ei kuulu, vastustaa

Huomioitavaa: pelailen Omelettia eräänlaisena 'sivuhahmona',
lähinnä tarpeen tullen ja joskus satunnaisia pelejä.
Tarinallisesti Omeletti elää tiiviisti puolisonsa Vendettan
kanssa.

Keskiverron uroksen mittainen, korkeus n.60cm. Omeletti täyttää rotumääritelmänsä (faaraokoira) vaatimukset melkoisen muikeasti. Sen kellertävänruskea turkki on lyhyt ja hyväkuntoinen, laadultaan sileä ja kiiltävä. Pitkän ja piiskamaisen hännän kärki on valkoinen ja rintamuksessa on valkoinen läiskä, muutoin uroksen väritys pysyy varsin tasaisena. Silmät ovat vaaleahkot meripihkan väriset. Kirsu, huulet ja silmäluomet ovat faaraokoiralle tyypillisesti lihanväriset. Omeletin korvat ovat pystyt ja kookkaat ohuet lätyskät, joiden sisäpinta on karvatonta eli helottavat vaaleanpunaisina. Omeletti on rakenteellisesti varsin sitkeää ja notkeaa tekoa, juostessaan se on erityisen nopea ja ketterä. Sillä on voimakkaat leuat ja mainiot hampaat, mutta siroutensa puolesta tuskin menestyy pahimpia sotajyriä vastaan. Metsästyksessä koira kuitenkin on näppärä. Omeletti käyttää erilaisia eleitä ja liikehdintöjä tehokkaasti hyväkseen, parhaimmillaan oikein tahallisesti ärsyttääkseen. Faaraokoirana se osaa myös punastua, eli korvat ja kirsu helottavat punaisina silloin.

Taitaa riippua seuralaisten ajatusmaailmoista, onko Omeletti komea tai hyvännäköinen.
Andriaanassa se sai melkein välittömästi näkyviä tervetuliaislahjaksi arpia, jotka kuultavat vaaleina sen ohuessa turkissa. Niitä löytyy urokselta molemmin puolin, enemmän sen vasemmalta puoliskolta; silmän sivusta kaksi hentoa, kaulassa kolme, jalassa kolme, kyljessä neljä lyhyttä. Selän ylitse kulkee kolme vahvemmin erottuvaa arpeutumaa ja kaikista vahvimmin erottuvat ovat sen oikealla kyljellä. (16)

---

Omeletti on helposti lähestyttävä persoona ja harvemmin kaihtaa seuraa. Se puhuu asiat suoraan ja melko yksinkertaisesti, mutta höliseekin sitten yksinkertaisuuden edestä jos vastapuoli vaikuttaa sekin puheliaalta. Ei ole mitenkään harvinaista, että Omeletti sattuu antamaan itsestään hömelön kuvan, mutta uros ei paljoa vaivaudu sellaista mainettaan ajattelemaan ja yleensä Omeletista saa ihan hauskan seuralaisen. Se toimii ja hölisee juurikaan ajattelematta. Huumorintajuiseksikin uroksen osaa laskea, mutta sen pääkoppa ei paljoa vitsejä tuota, kivempaa on nauraa muiden vitseille.
Samalla tavalla kulkee uroksen elämä, yksinkertaisesti. Se elää hetkessä ilman juonitteluita tai menneiden murehtimista. Kuolleistakin puhuminen tuntuu varsin kepoisalta, vaikka Omeletti olisi heitä suuresti rakastanut.

Vieraat Omeletti kohtaa melko varomattomasti ja antaa helposti pienet jutut anteeksi. Kunnon vihamiehet taas sellaisina pysyvät eikä armoa tunneta. Taistelijana Omeletti luulee itsestään ehkä vähän liikaakin, sillä ei sillä ole mitään suurempia tai totisia kokemuksia. Onhan uros ihan sitkeä ja vahva toisia koiria vastaan, mutta tuskin hääppöinen Andriaanan lukuisiin sudensukuisiin nähden.

Jos joku faaraokoirassa on sekavaa, niin nimi kenties. Omeletti esiintyi milloin nimellä Uljas, Uljas Omeletti tai Omeletti. Ellei sitten jopa kokonaisella nimilitaniallaan. Siitä nimi tuntuu melkoisen samantekevältä asialta. Itse se toisilla arvostaa lyhyitä ja helppoja nimiä, jotka olisi sitten muistettavissa toistekin.
Kovassa arvostuksessa on myös rehellisyys. Omeletti välttelee valehtelemista ja jos se yrittääkin jotain omiaan sepostaa, huomaa tuon uroksesta lähes välittömästi kuononpään ja korvien alkaessa helottaa kirkuvanpunaisina.
Punastumisreaktiota taas pääsee valehtelemisen vähyydestä johtuen ihailemaan ennemmin uroksen joutuessa hämilleen, nolostuessa tai suuren suuttumuksen hetkellä. Omeletti on nopea ärsyttää, nopea nolostuttaa ja nopea hämmentää. Muutoinkin sen tunteet ovat kaikin puolin vahvoja ja helposti pintaan nostettavissa. Se ei kenties sure kuolleita kauaa, mutta se ensihetken suru vuodattaa kaiken reilusti ulos.

Uros nauttii suuresti seurasta, mutta ei suoranaisesti tarvitse ystäväpiiriä. Yksinäisyyden kalvaessa sille riittää itsensä kanssa jutustelu, tai parhaassa tapauksessa jonkun luonnonkappaleen. Ihmisten omistuksessa sen pääkoppaan on turtunut vahva muisto omistajasta ja tiiviistä yhteiselosta ja arvojärjestyksestä. Vanhan elämän rutiinien katoaminen tekee koiran toisinaan levottomaksi ja henkisesti todella epätasaiseksi, vaikkei se itse sitä paljoa tiedostakaan. Uros on kuitenkin lähes stressaannutettavissa päiväjärjestyksen suhteen. Se herää juuri tiettynä aikana aamusta ja haluaa pakkomielteisesti joka päivä kävellä vähintään tietyn mittaiset matkat. Ruokailupuoli hämmennyttää tätä järjestyksenhakuisuutta, sillä Omeletti nauttii suuresti saalistamisesta nyt kun se onnistuisi milloin vain. Omeletti ei myöskään jaksa syödä paljoa, joten siltä jää melkoisesti vielä lihaisia raatoja jälkeen. Onni heikommin saalistaville yksilöille kaiketi.

Nimen tyylistä on kenties pääteltävissä, että faarakoira syntyi kenneliin. Rekisteröity ja sirutettu ehta faaraokoira, joka vielä pääsi matkustamaan lentokoneella seuraavaan kotiinsa. Mieleen jääneet muistot ajasta kasvattajan luona eivät ole hääppöiset eikä Omeletti muista perheenjäsentensä nimiä. Sillä ei ollut silloin merkitystä, oli vain äiti ja siskoja. Uusi omistaja oli jo eläkkeelle jäänyt, koiria pitkään harrastellut mies. Odotukset tuontiuroksesta olivat toki kovat. Omeletti sai ainakin ihmisten mielestä hyvän peruskoulutuksen ja kulki omistajansa ainoana koirana koko ajan tiiviisti hänen rinnallaan. Koiraystäviä oli melkoisesti, hienoja (ja tomppeleita) rotukoiria hekin. Ystäviä tavattiin tietysti aina tiukasti ihmisten alaisuudessa ja hienostotavoin käyttäytyen, mutta juttua koirilla kuitenkin riitti ja Omeletti nautti näistä tapaamisista paljon. Oli sillä ystävätapaamisten lisäksi myös virallisia koiratapahtumia. Aikuistuttuaan Omeletti pääsi viettämään hetkensä soman farkkuneidin kanssa, mutta siitä ei paljoa enempää uroksen itsensä mieleen jäänyt eikä narttukaan ollut pakotetusta äkkitilanteesta paljoa osannut nauttia, joten sen tapaamisen edes tietty mukavuus oli jäänyt yksipuoliseksi.

Omeletin rodun puolesta tulevaa energiaa sen sijaan purettiin siihen, että Omeletin omistajan tytär käytti koiraa juoksuradoilla. Se ei ollut kovinkaan säännöllistä, mutta koira oli aina onnesta sekaisin tyttären auton ajaessa pihaportista. Siinä olikin kaksi Omeletin elämän ihmistä. Kissat ja muut turhakkeet se ajoi viipymättä näkyvistä ja paisutteli egoaan kulkukoirille uhoamalla ja leveilemällä.

Seuraavaksi Omeletin omistaja sitten sairastui ja ambulanssin hävittyä pihasta ei koira tullut koskaan enää hänestä mitään havaintoa saamaan. Eikä Omeletti sen puoleen jäänyt sellaista odottamaan. Juokseminen oli aina ollut sen vahvuuksia joten ambulanssin perään säntääminen tuli lähes vaistomaisena naksahduksena faaraokoiran päähän.
Sitä ambulanssia ei koira koskaan saavuttanut, jotain muuta kuitenkin. Vapauden, jota se ei halunnut. Ambulanssin hyödyttömäksi koettuaan uros oli yksin ja poissa kotoaan. Muut ihmiset eivät olleet tarpeeksi luotettavia, jotta koira olisi jonkun luokse mennyt yksinäisyydessään. Umpimetsä taas oli jotain täysin vierasta, vaikkakin vahva luontainen riistavietti tuntui suorastaan kutsuvan sitä pusikoihin. Uros eteni vauhdilla ihmisasutuksen laitamilla aina satamaan saakka. Väsyessään se vetäytyi mahdollisimman mahdottomaan piiloon ja lopulta herätessään ajelehtikin jo suurella laivalla kohti tuntematonta.
Itsestään kenties liikoja luuleva uros ei vettä kavahtanut muistellessaan paria hyvin mennyttä rantareissuaan omistajansa kanssa. Se loikkasi veteen ajattelematta vesialueen kokoa tai sitä näkyikö rantaa. Sielläpä lilli sitten tuo onneton, aina vieraalle hietikolle saakka.

Andriaanassa välittömästi rantautumisensa jälkeen faaraokoira törmäsi Lahkon johtohenkilöön, Golube Lunastajaan. Uroksen nimen Omeletti sai tosin tietää vasta myöhemmin sillä he päätyivät nopeasti sotasille Omeletin möläyteltyä hieman keljuja sanoja Golubea ja tuon Lahkoa kohtaan. Omeletti jäi nopeasti alakynteen sirpillä taistelevaa koirasutta vastaan ja oli jo maahan alistettuna ja varmana kuolemastaan kun paikalle ryntäsi kookas, ruskea naaras kirveensä kanssa. Golube ei jäänyt tilannetta sen pidemmälle enää seuraamaan vaan luikki pois paikalta jättäen Omeletin kaksin hengenpelastajattarensa kanssa. Vendettasta muodostuikin Omeletille melkoinen idoli heti ensinäkemästä ja nopeasti ensimmäisen tapaamisensa jälkeen se hakeutui takaisin puolikuulaisen seuraan ja lopulta jämähti pysyvästi Vendettaa seuraamaan. Suhteellisen nopeasti heille syntyi kaksi pentua, veljekset Lovrenc ja Luciano.

Puoliso: Vendetta
Jälkikasvu: Lovrenc & Luciano