Tucin-

Nimi: Pihka
Ikä: 1½
Laji: susi
Skp: naaras
Lauma: Edera
Lahko: ei kuulu, ei tietoinen

Pihka on harmaankirjava, selkeästi sudeksi tunnistettava yksilö. Sen silmät ovat yllättäen lämpimän oranssit, pihkan väriset. Yksinkertaistettuna naaras on vatsantasolta alaspäin vaaleanharmaa ja väri tummuu ylöspäin aina mustaan selkään saakka. Pää ja kaula kuitenkin ovat tasaisen tummanharmaat. Mustaa on selän lisäksi hännänkärki ja korvanreunukset. Korvien takaosa on tummanharmaata ja sisusta vehnänväristä (=kellanharmaa). Vehnäsävyä löytyy kuonon päältä, silmien merkeistä ja se ympäröi naaraan kaulanjuuren. Lapojen takana kulkee paksut vehnänväriset juovat ja häntä on pääosin sen värinen myös. Hännän päällinen on tummanharmaata, lähes mustaa. Kuono on vaaleanharmaa. Kuviointi menee samalla tavalla sekä oikealla että vasemmalla puolella.
Pihka on hyväkuntoinen nuori naaras kaikinpuolin. Se on selkeästi feminiininen harmaasusi, muttei mitenkään erityisen siro tai hoikka, vaan sopusuhtaisen terve ja vahva. Ikänsä puolesta Pihka ei vielä ole kovinkaan massava. (14)

---

Pihkasta paistaa vielä melkoisen selkeästi sen menneisyys. Susi kasvoi ympäristöön, jossa arvostettiin tiivistä laumaa. Koirat eivät merkinneet heille sen kummempaa kuin peurakaan, olkoonkin että osasivat puhua ja inistä armoa. Tiukoissa ruokatilanteissa ne olivat olleet oivaa ruokaa joten Pihkalle Andriaanassa vallitsevat yhteiskunnan arvot ovat kerrassaan outoja. Se arvostaa eniten lajitoveriensa seuraa ja koirien ja koiramaisten koirasusien kanssa on etäisempää sorttia. Kovinkaan kummoisena vastuksena nuorukainen ei koiria pidä, mutta mitenkään tappelun- tai riidanhaluinen se ei ole. Pihka on hyväkäytöksinen ja nöyrä ja osaa myöntää itse tekemänsä virheet joten koira voi parhaimmassa tapauksessa tehdä omana yksilönään vaikutuksen naaraaseen.

Tuntemattomille susille naaras on kohtelias ja muodollinen, ovathan he yleensä sitä itseään vanhempia yksilöitä. Koirat se mieltää itsensä alapuolelle tai samantasoisiksi fyysisen ulkonäön perusteella. Laumahenkisenä Pihka tutustuu lämpimimmin ederalaisiin.
Pihka on suhteellisen puhelias ja reipas nuorukainen alkukankeudesta yli päästyään. Se ei puhu mielellään omasta menneestään eikä halua vanhoja laumalaisiaan etenkään nimillä ajatella. Andriaana on sille kokonaan uuden alku ja menneisyys toissijaista. Pääpiirteet se kyllä kestää paljastaa taakse jääneestä.

Henkisellä tasolla Pihka on joiltain osin vielä pennun tasolla ja se pitää telmimisestä ja pentumaisesta painimisesta. Kaikenlainen touhuaminen on sen mielestä muutoinkin mukavaa ja se on utelias kokeilemaan uutta jos näkee sen soveliaaksi.
Ulkonäöllisesti naaras vierastaa yhä kaikkea ihmisiin viittaavaa, etenkin susilla. Koirat se ymmärtää muutenkin ihmisten käsittelemiksi elukoiksi joten niiltä naaraan mieli hyväksyy paljon enemmän. Paljoa tämä ei Pihkan suhtautumiseen vaikuta, mutta huomion se varmasti naaraalta jossain vaiheessa asiaan kiinnittää. Itselleen susi tuskin koskaan edes asetta hyödyistä huolimatta ottaisi. Samalla tavalla erilaiset uskonnot ovat naaraan kasvatuksen ja kasvuympäristön periaatteiden ulkopuolella. Niihin se suhtautuu hivenen pelokkaasti peläten moisen sekopäisyyden tuhoavan sen omankin mielen jos liikaa asiaan kaivautuisi. (22)

Pihka syntyi mantereella, nihkeän kokoiseen havumetsä-&tundra-alueella elävään susilaumaan. Alfan pentu se kyllä oli, mutta järjestyksensä ja sukupuolensa puolesta ei erityisessä asemassa. Lauma oli tottunut käyttämään varsin yksiselitteisiä ja perusteltavissa olevia nimiä, Pihka sai nimensä silmiensä värin suhteen. Sillä oli vahvan oranssit silmät sisariinsa verrattuna ja Pihka-nimi oli suvussa tuttu isoäidiltä. Yhteishenki oli tiivis ja riidat vähäisiä, Pihkalle jäi jokaisesta lämmin muisto jälkeenpäin.
Seudun vähäinen riistapitoisuus pakotti lauman liikkeelle aina vain kohti vieraampia seutuja. Nuori Pihka oli onnellisen tietämätön tilanteen vakavuudesta, eihän sen tarvinnut vielä metsästyksestä tai vastuusta huolehtia. Eläimistö ja kasvit ympärillä muuttuivat erilaisiksi ja pentukin havahtui tilanteeseen. Se oli kuitenkin siitä jännittävää. Pihkan ensimmäinen kokemus koirasta olikin ruuan muodossa.

Ihmisiä lähestyneeseen susilaumaan takertui tuntematon, mutta vakava sairaus ja se puisteli nopeasti laumalaisia aina kuolemaan saakka, vanhimmista yksilöistä alkaen. Nyt vuoden ikään ehtinyt Pihka jakoi ahdistuksen muun lauman kanssa. Pihka kuului kuitenkin niihin, joiden selviytymisvietti voitti laumarakkauden. Se jätti perheensä ja jatkoi matkaa yksin.

Suhteellisen nopeasti susi löysi paremmat metsästysmaat ja varttui hyvään fyysiseen kuntoon. Se alkoi myös lähistön susilaumaa tavoitella, mutta ennen kuin oli laumaan päässyt, ihmiset ehtivät napata yksinäisen naaraan.
Pieni salametsästäjäporukka lähetti suden lentokoneella kohti uutta määränpäätä. Koneen ylittäessä merta Pihka kuitenkin sai keploteltua itsensä ulos häkistään. Paniikinomaisessa tilassa susi hyökkäsi vihamiehenä pitämänsä ihmisen, lentokonetta ohjaavan miehen, kimppuun ja tuon nopeasti kuoltua kone lähti luisumaan holtittomana kohti avovettä. Koneessa ollut toinen ihminen lähti laskuvarjolla ulos ja Pihka oli enää yksin eläviä edustamassa lentokoneen pusertuessa aaltoja vasten. Hetken räpiköityään se pääsi ulos paenneen miehen jäljiltä auenneesta luukusta.

Suden onneksi jonkin matkan päässä näkyi maata. Uidessaan se kohtasi vielä toisen salametsästäjän yhtä lailla räpiköimässä vierasta rantaa kohden ja nyt ihmisistä jotain oppineena sai tämänkin nopeasti vajoamaan merihautaansa. Ihmisen veren ja suolaveden maku suussaan häkeltynyt naaras asteli täysin uudenlaiseen maisemaan, Andriaanaan. (24?)